tiistai 14. tammikuuta 2014

Asiaa !!

Moi eli nyt tähän vain pikainen postaus eli lopetan tämän blogin pitämisen eli jatkan heppablogin pitämistä koska minun mielestä hevos asioista on helpompi kirjoittaa :) Mutta en siis kirjoita tänne enää !! :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Yksi yö jouluun on ...

Moi :33

Anteeksi kun en ole kirjoitellut . Mutta nytten joulun alla kirjoittelen useammin :) 25.12 tulee 'kuuluisa' joululahjojen esittely :Dd Voisin vaikka kertoa huomisesta eli jouluaatosta.
Huomenna yritän mennä/ joulua aamutalliin äitin kaveriksi siivoamaan karsinoita jne.. Mutta saa nähdä jaksanko(kehtaanko) :D Sitten lähdemme päivällä tai iltapäivällä mummon luokse syömään jouluruokia siellä on myös mun serkut Wiliina jne.. Syödään siis siellä ja ollaan  varmaan vähän aikaa ja tullaan kotiin sitten ilalla saunan jälkeen avataan lahjat :33 Jännä kun ei odota oikeastaan ollenkaan joulua kun ei ole lunta ja tuntuu kun olisi jo kevät  :Dd



Kerron nyt vielä vähän viikonlopusta eli perjantaina meillä oli vielä ihan peruskoulu juttuja, siivottiin luokka ja me myös vaihdettiin luokat 6 luokkalaisten kanssa . 
Sitten lauantaina oli todistusten jako ja kirkko.
Menin kirkkoon mun kaverin (Iiriksen) kyydillä kirkoon ja sieltä koululle.
En oo hirveen tyytyväinen todistukseen mutta se oli ihan perus semi jees kerron teille vielä lopussa mitä numeroita sain. Sitten sunnuntaina tein pipareita ja joulutorttuja mutta meillä kävi niin paljon vieraita että joulutorttuja ei jäänyt yhtään :D



Maanantaina (Tänään) lähdettiin päivällä kauppaan ostettiin pipareiden koristelu juttuja ja joulutorttu tarvikkeita. Nyt ilalla tehtiin silakkarullia ja laitettiin kinkku uuniin ja kun iskä tulee yöllä raveista niin ottaa sitten kinkun poois uunista .

Sitten todistukseen


Käyttäytyminen: 8
Äidinkieli:8
Englanti: 8
Matematiikka: 6 :D
Biologia ja maantieto: 7
Fysiikka ja kemia: 7
Uskonto:8
Historia:7
Musiikki: 8
Kuvis: 8
Liikunta: 8
Käsityö: 8


Eli en ole tyytyväinen koska kaikki uudet aineet on heti seiskaa ja matikka kutonen ei hyvä vaikka sama numero oli viime vuonnakin :Dd

Mut moikka :3


Ps:  En ole ottanut nytten kuvia noon anteeksi kun ei ole kuvia

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kuulumispostaus...

 

Moi ! :)

Olen ollut nyt kipeänä tän alkuviikon onneks on koskenu vaan kurkkuun .
Tulin Sunnuntaina pois Wiliinan luota. Mulla olin tosi kiva viikonloppu :)
Ja enää 14 päivää joullun odotan innolla joulua <3:)
Viikon loppuna Wiliina tulee meille ehkä se ei ole vielä ihan varmaa mutta tulee ainakin kuvia ! :D
Ehkä tulee parit asukuvat :)
Innostuin eilen leipomaan kotona mustikkamuffinsseja tuli hyviä nam ;)
Mutta mä meen ny kattoo telkkaria joten moikka:)
See ya <3

 

                                                               lunta <33 :)!



                                                             mustikkamuffinsseja :)


lauantai 7. joulukuuta 2013

Blogin aloitus

                                                         Moi
Eli ajattelin aloittaa uuden blogin  jonka aihepiiri olisi vaan lifestyle.
Yritän kirjoitella tänne enemmän ja useammin :) (ainakin yritän :D)
Kirjoitan myös toista blogia joka keskittyy vain ja ainoastaan hevosiin ja muihin touhuilemisiin eläinten kanssa pääset toiseen blogiin TÄSTÄ. Olen tällä hetkellä serkkuni luona jonka blogiin pääset  TÄSTÄ.
Kotona aion panostaa enemmän tähän blogiin. En tänään kirjoittele tämän enempää mutta loppuun nyt vielä pari kuvaa :)  NIin ja mun kamera on Canon eos 1100D ja kuvaan sillä .

Moikka :3 !!